Joulukuun uutiskirje
Joulukuun uutiskirje
Joulu lähestyy, ja niin on pian koronavuosi 2020 kompuroitu läpi.
Aurinkokivi uudistettiin vuoden 2020 alussa. Ensimmäinen vuosi on ollut ylläpidon kannalta erilaisten sivuston toimintoihin, sisältöön ja mainontaan liittyvien asioiden säätämistä, ja viimeisiä pieniä muutoksia on tehty vielä marras-joulukuun aikana. Yleisesti voisi sanoa, että sivusto on saatu toimimaan jo varsin sujuvasti. Ilmeisesti käyttäjät ovat tästä samaa mieltä, sillä ylläpidon suuntaan ei ole tullut valituksia, eikä juuri kehitysehdotuksiakaan.
Moni aktiivisempi käyttäjä on ehkä jo huomannut että hymiöitä on tullut lisää. Keskustelujen viestikentän kokoa on kasvatettu, ja varsinkin puhelimella viestittely on nyt sujuvampaa. Myös sivuston ulkoasuun on tehty pieniä parannuksia. Hakulistauksessa profiilikuvat näkyvät nyt suurempana. Profiileihin on tullut pieni muutos: Valinnoissa on ollut muutama kieli joita yksikään käyttäjä ei ole valinnut. Ne on nyt poistettu, ja uutena kielenä on lisätty portugali.
Ensimmäinen vierasblogi on viimein tulossa Aurinkokiveen, ja se aloittaa toivottavasti jo joulukuun aikana. Blogien ja muun sisällön jakamisessa someen huomattiin ongelma, joka on nyt korjattu. Sisältöjen jakaminen onnistuu Facebookissa, Twitterissä, Whatsappissa ja MeWessä. Myös Aurinkokivi liittyi MeWeen 2.12. MeWe on varmaankin monille käyttäjille vielä outo palvelu, ja sitä olisikin tarkoitus esitellä hieman Aurinkokiven blogissa.
Aktiivisuudesta pitää jälleen muistuttaa: Tykkääminen on helppo ja vaivaton tapa olla aktiivinen. Peukku-symboli löytyy sisältöjen kuten profiilien ja blogitekstien lopusta. Sitä kannattaa ehdottomasti klikata jos näkee jotain mistä pitää. Se viestii myös sivuston ylläpitäjälle, mistä käyttäjät pitävät.
Aurinkokiven käyttäjämäärä on ollut kasvussa koko vuoden. Joulukuussa tulijoita on ollut kuitenkin selvästi vähemmän kuin yleensä. Tämä on osittain normaalia, satunnaista vaihtelua, mutta myös yhteiskunnan tapahtumat vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Epävarmuus koronatoimista, kuten uhka rajoituksista, heijastuu nopeasti myös Aurinkokiveen. Kun negatiiviset asiat valtaavat uutiset, katoaa seuranhaku mielestä. Tämä näkyy sivuston aktiivisuudessa ja uusien tulijoiden määrässä.
Myös lähestyvä joulu lisää kiireitä. Seuraava positiivinen piikki tulijoiden määrässä nähdäänkin sitten tammikuun alkupäivinä, kun sinkut palaavat joululomiltaan. Tammikuun 1. sunnuntai on deittisivustoilla yleisesti tunnettu vuoden vilkkaimpana päivänä.
Joulun aikana on hyvä levätä ja kerätä voimia tulevan vuoden haasteisiin.
Rauhallista joulua ja hyvää vuotta 2021 kaikille Aurinkokiven käyttäjille.
- 12 Joulu, 2020
- 1135 katselua