Quantcast
Luonto - Blogit - Ystävä

Ystävä

Se näyttää maatiaiskissalle. Se on itäsuomalainen sellainen. Eilen se näki elämänsä ensimmäisen metsämyyrän,ja asiasta alkoi iso jonku sillä. Jostain sen lajin ikiajasta nousi pintaan,sen kehoon ja mieleen,että niitähän pitäisi päivystää juuri siellä missä semmoisen ihmeen on nähnyt,eikä ehtinyt terhakkaa jyrsijää saada ropattua. Nyt se istuu jonkun metrin päässä,villiibtyneen punaherukan alla,eräällä raunioilla,jota lähistön omakotiasukkaat ovat täyttäneet liiteri pohjaa siivotessa,ja puutarhajätteillä. Se on kuten esi- isät ja emot,pää liikahtelee,korvat aistivat pieniä ääniä läheltä,niinkuin sen kuuluukin olla. En pidä kissaa komerossa alvariinsa,ja sen kanssa kuluu tunteja päivästä ulkona. En päästä sitä hallitsemattomasti tappamaan,kissa kun ei ole alkuperäistä Suomen eläimistöä lainkaan. Välillä olen miettinyt,mitähän minulla kukaan mies tekisi. Aina jotain touhua,ihan loputonta. Milloin metsään,milloin suolle,milloin ruokaa laitan. Milloin pyykillä,milloin kissan kanssa,milloin töissä. Nyt ihana loma,muuten mutta kelit ei hyvin ole suosineet. On sentään vähin lakkoja löytynyt. Ja eilen söin ekan mustikkamaidon,mutta se marja on valtaosin raakaa vielä. Sieniä ei juuri ole oikeissa metsissä,satunnaisia hyvin huonokuntoisia punikkitatteja. Lakkasuot ovat ainoita missä on jopa kannattavaa viettää aikaa,ja en myy yhtään lakkaa. Syön niitä. Likööriä kaikin pistin pömpeliin tulemaan. Kyllä tosiaan minua välillä huvittaa ajatus,että ehkä joskus joku mies edes yhden vuorokauden katselisi elämääni. On keski- ikä. Lapset olen jo tehnyt nuorempina,eikä minulla ole halua gajottaviin ihmissuhteisiin. Jos on koskaan,sen pitää olla niin,että on iloa. On turvallista,ja on kunnioitusta.